Skip to main content

Syksyyn kuuluu sienten metsäinen aromi

Sieniaikaan tuoreiden sienten aromit saa esiin helpoiten yksinkertaisesti pikamarinoimalla ne. Toki kuten aina sienestäessä, sato tulee tunnistaa varmasti ennen ruoaksi laittoa. Parhaiten marinointiin sopivat kiinteämaltoiset sienet, esimerkiksi tatit.

Marinoituja tatteja

  • tuoreita herkkutatteja tai muita sesongin sieniä
  • yrttejä maun mukaan
  • 1/2 dl rypsi- tai oliiviöljyä
  • 1 banaanisalottisipuli 
  • valkoista balsamicoa maun mukaan
  • erilaisia salaatinlehtiä koristeeksi
  • valkosipulia
  • musta- ja valkopippuria, suolaa

Viipaloi sienet 2-3 millimetrin vahvuisiksi haarukkapaloiksi kulhoon. Hienonna sipuli ja yrtit ja levittele ne siivujen päälle. Lisää öljy sekä hieman valkoista balsamicoa viipaleiden päälle. Lisää pippureita ja sormisuolaa maun mukaan. Kääntele sieniä varovasti ja nosta kulho jääkaappiin vetäytymään. Ota sienet temperoitumaan huoneenlämpöön puoli tuntia ennen tarjoilua.

0
    0
    Ostoskori
    Ostoskori on tyhjäPalaa kauppaan