Skip to main content

Keraamikko, keittiömestari

Jarmo Pitkänen

rotisseurs

Studioravintola Tundra on ravintoloitsija Jarmo Pitkäsen pari vuosikymmentä kestäneen makumatkailun tulos. Hänen käsissään syntyy paitsi Tundran ruoka, myös sen astiat. 

– Haluan rakentaa jokaisesta ateriasta ainutlaatuisen elämyksen asiakkaalle. Kaikki yksityiskohdat on harkittu tarkkaan niin ruoassa kuin astioissakin, ja molemmat saavat innoituksensa pohjoisesta luonnosta. Näin mauista, tuoksuista, väreistä ja muodoista syntyy ehyt ja kokonaisvaltainen kokemus.

Studioravintola Tundra

Pitkäsen ruokafilosofia on muotoutunut lukuisien ulkomailla vietettyjen vuosien kautta. 

– Sekä ruoalla että keramiikalla on vuosituhantiset juuret, ja ne molemmat ovat aina vahvasti sidoksissa paikkaan. Tundrassa kuusamolaisen luonnon vaikutus näkyy sekä pelkistettyinä muotoina, että puhtaina makuina. Myös vuodenaikojen vaihtelu on läsnä vahvasti, sillä raaka-aineet vaihtelevat sesongeittain. Paikallisuus ei kuitenkaan perustu meillä pelkästään traditioihin, vaan myös niiden tuomiseen nykyhetkeen. 

Kesällä suurin osa Pitkäsen ajasta kuluu keramiikkauunin äärellä. Talvella puolestaan keittiömestarin rooli on enemmän vallalla, kun ravintolassa on vilkkaampaa.

Haluan rakentaa jokaisesta Tundrassa nautitusta ateriasta ainutlaatuisen elämyksen asiakkaalle.

0
    0
    Ostoskori
    Ostoskori on tyhjäPalaa kauppaan