Studioravintola Tundralle Paistinkääntäjien kilpi

tundra-kilvenluovutus.jpg

Studioravintola Tundralle on ensimmäisenä koillismaalaisena ravintolana myönnetty Paistinkääntäjien kilpi, joka luovutettiin juhlaillallisella lauantaina 3.12.2016. Näin Tundrasta tuli Oulun voutikunnan viides kilpiravintola.

Kuusamon Ruukinvaarassa sijaitsevalle Tundralle myönnettiin kilpi, koska studioravintola täyttää kriteerit erinomaisen hyvin. Myönteinen päätös tuli kesällä, ja joulukuun ensimmäisenä kauniina kaamoslauantaina oli kilvenluovutusjuhlan aika. Kilven saapui luovuttamaan rotissöörien valtavouti Ari Arvonen, ja Kuusamon Tundraan kilvenluovutusillallisella oli melkein parikymmentä oululaista paistinkääntäjää.

Vietimme ihan suurenmoisen illan: huikea makumatka valmistettuna Koillismaan yrteistä ja raaka-aineista, huolella valitut viinit ja gastronomista osaamista kunnioittava, leppoisa seura. Mitä muuta paistinkääntäjä illallisestaan voisi toivoa!

Tundra on ainutlaatuinen keramiikkastudion ja tilausravintolan yhdistelmä, jonka Maitre Rotisseur Jarmo Pitkänen on luonut. Pitkänen kertoo ajattelustaan työnsä taustalla:

”Kun ruokailu käsitetään ennen kaikkea sosiaaliseksi tapahtumaksi, ympäristö täytyy suunnitella nimenomaan sitä ajatellen. Tämän vuoksi Tundrassa syödään yhden pitkän pöydän ääressä. Menuun sisältyvä elämys on taideteos, joka syntyy ympäristön, muotoilun ja ruoan yhteisvaikutuksesta.”

Ravintolassaan Pitkänen tarjoaa paikallisista raaka-aineista valmistamiaan gastronomisia hienoja ja herkullisia kokonaisuuksia keraamiikkastudionsa selkeistä, annoksille suunnitellusta astioista.

Viime syksynä ELO-säätiö nimesi Suomen kuusi ensimmäistä villiruokamestaria, ja yksi heis-tä on Jarmo Pitkänen. Villiruokamestarin kriteereinä on ruoka-alan laajan osaamisen, esi-merkiksi keittiömestarin tutkinnon lisäksi mm. oman villiruokaa sivuavan kirjan julkaisu. Pitkänen paitsi järjestää villiruokakursseja (viimeksi Dubaissa ja Murmanskissa), valmistaa villiyrteistä ruokaa on myös julkaissut ”Makuja ja muotoja” -kirjan, jossa villi- ja lähiruoka ovat keskeisessä osassa. Kirjassa kuten Tundrassakin yhdistyvät keittiömestari-keraamikko Pitkäsen käsityön jälki: pohjoisen puhtaista raaka-aineista valmistetut gourmet-herkut kauniisti muotoilluissa astioissa.

Reija Satokangas
Vice-Chargée de Presse
Oulun voutikunta 

© Studioravintola Tundra | Web Design Davas

ELY nega  eu lippu nega